torstai 18. marraskuuta 2010

1-v Synttärit

Viime lauantaina juhlittiin tytön ensimmäisiä synttäreitä, joista toipuminen veikin näin kauan:) Sunnuntain isänpäivä omine menoineen ja maanantaina arjen alkaminen johtikin siihen että ehdin kirjoittamaan synttäreistä nyt vasta.




Yleistunnelma Neidillä oli vieraiden tullessa hieman ihmettynyt, paljon tuttuja naamoja alkoi yhtäkkiä tulemaan ovesta, ja hänen olisi pitänyt olla kiinnostunut jostain paketeista, kun eniten kiinnosti vaan tutut ihmiset. Nuoret serkut saivat kunniatehtävän auttaa pakettien avaamisessa, Neiti ei vielä osannut itse nitä availla.



Tässä kakku jonka omin pikku kätösin tein, päällinen vaahtokarkkimassaa, sisällä kääretorttulevyt pohjina, täytteenä Flora Vispiä, mansikoita, purkki Ehrmannin rahkaa (toimi hienosti maultaan hieman pehmeämpänä kuin Valion vastaava) ja hieman vaniljakreemiä mausteeksi ja antamaan täytteelle jämäkyyttä. muuten helppo tehtävä, mutta jestas se vaahtokarkkimassan teko vie aikaa ja voimia, kun käsin sen veivaa:)

Ja niistä lahjoista, saatiin kaikkea niin ihanaa, kaikki lahjat oli oikein mieluisia. 

Astioita, vaatteita ja leluja sopivassa suhteessa
Koitettiin ottaa myös "virallista" 1-vuotiskuvaa, mutta juhlien jälkeen ei ollut ehkä paras ajankohta, ja pieni mustelma, tai oikeastaan punelmakin ilmestyi juhlien tuoksinassa otsaan. Kaikki muu kiinnosti tuolla hetkellä enemmän kuin poseeraaminen.


Juhlat oli kaiken kaikkiaan oikein onnistuneet, lämminhenkiset ja sopivan rennot. Näistä jää mukava muisto itselle, ja kuvista ihmeteltävää sitten Neidille myöhemmällä iällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti