perjantai 27. kesäkuuta 2014

Brita-kakkujen ja tuoreiden marjojen aika

Nythän on varmaan se aika jolloin on marjat parhaimmillaan, etenkin tietysti mansikat ja kohta alkaa tulemaan vadelmia ja mustikoitakin. Minun britassani mustikat olivat pensasmustikoita, mutta hyviä nekin kun metsästä ei vielä mustikoita ollut saatavana. Lisäksi ne ovat aikalailla isompia kuin metsämustikat joten kakun päälle menivät hienosti. Tuo ylimmän kuvan ohje on suoraan sopiva uunipellille ja siitä tulee mukavan korkea, ja oli myös tosi hyvän makuinen! Ohjeen löydät täältä . Ohje on varmaan kirjoitettu ihan aloittelijaa silmälläpitäen, mutta ei se minua haitannut, hyvä vaan että muistutetaan noista pienistä jutuista jotka minä ainakin ehdin kerran vuodessa aina tiettyjä juttuja leipoessani unohtamaan :) 


Tässä vielä esimerkki ei niin onnistuneesta, tein toisella ohjeella jossa oli puolet vähemmän munia, ja eihän se riittänyt uunipellille alkuunkaan. Joskus harmittaakin noissa ohjeissa kun niissä ei ole mainittu lainkaan että minkäkokoiselle pellille tai vuokaan ne on mitoitettu. Tätä ongelmaa ei tosin ole esim Kinuskikissan ohjeissa, koska siellä on aina mainittu nämä asiat hyvin. Sainkin itselleni tuon Kinuskikissan uuden kirjan, josta leivottiin tytön kanssa Pullakakku, oli kyllä hyvää vaikkakin aiheutti hieman kysymyksiä että mikäs tuo nyt on kakku vai piirakka vai mikä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti