tiistai 30. joulukuuta 2014

me&i välipäiväale



Oletteko huomanneet että me&i:lla on kaikki webshopin tuotteet tällä hetkellä -50%?

one heart tunic

Meille sieltä lähti muun muassa tämä keltainen sydäntunika. Osan otin kyllä hiukan isommassa koossa odottelemaan ensi syksyä :)
Kuva ja ale löytyy täältä: http://shop.meandi.se/

maanantai 15. joulukuuta 2014

Tähdet lensi ikkunaan


Koti alkaa näyttämään jo siltä että joulu on tulossa. Joulun tuntu lisääntyy pikkuhiljaa ja ne punaiset jutut tulee kuvaan varmaan mukaan viikonloppuna. En halua laittaa niitä liian aikaisin koska niihin kuitenkin kyllästyy melko nopeasti ja haluan pitää tällaisen vanhahtavan valkoisen/ruskean/pellavan tunnun nyt vielä. Tällä hetkellä joulun tuntu rakentuu noiden värien lisäksi tietysti jouluvaloista sekä elävistä kynttilöistä, niin paljon kun niitä uskaltaa polttaa pienen lapsi- ja koiraperheessä. Ja tietysti taustalla soivat joululaulut, eniten nyt on tullut kuunneltua Michael Bubleta ja Celtic Womania. Ne perinteisimmät suomalaiset joululaulut kuuluvat sitten myös ensi viikolla - samalla kun tontut ja muu punainen laitetaan esille.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Kiirettä ja rentoutumista askartelun parissa

Tämä viikko on ollut täynnä tekemistä ja menoa. Kaverisynttärit, päiväkodin joulutapahtuma, Robinin konsertti. Vielä olisi synttäriä, kauden päätöstä yhdistystoiminnan parissa, joulumyyjäisiin osallistuminen toisen yhdistyksen pöydässä sekä puurojuhla! Onneksi ensi viikko on kalenterissa täysin tyhjä, voi vihdoin aloitella hiukan joulusiivouksia ja vaikka ottaa välillä ihan rennosti. Joskus vaan kaikki mahdolliset jutut menee limittäin ja päällekkäin samalle viikolle.    

Hiukan on ehditty kuitenkin myös leipomaan ja askartelemaan, yllä kuvassa on soodataikinasta tehty koriste. Kyseessä on todella helppo taikina johon tulee maissitärkkelystä ja soodaa, ohjeen bongasin Facebookin askartelupalstalta. Taikinaan on kaulimisen jälkeen painettu pitsimuotilla kuvio. Ohjeen löydät myös esimerkiksi täältä.


keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Kurio lasten tabletti

Päädyin Lekmerin sivuille ollessani ihan jotain muuta hakemassa ja törmäsin Kurio- tablettiin joka ei näemmä ole tällä hetkellä hinnalla pilattu. Tabletin saa nyt reilusti alle satasella, kun hinta vielä joku aika sitten oli 200-300 euroa. Olen löytänyt tästä tabletista pelkästään hyviä kommentteja netistä, siitä löytyy kaikki tarvittava, pystyy pelaamaan, katsomaan youtube-videoita, Netflixiä, ottamaan kuvia ynnä muuta. Hinta vaan on ollut niin kova että en ole ennen raaskinut tätä hankkia. Joten lapsen käytössä on ollut sitten oma puhelin jos joskus on tilanteita kun itsekin sitä tarvitsisi (vaikka navigaattorina autossa) mutta tulee annettua lapselle ajanvietteeksi. 


Kurio, Kids Tablet 7S, Green
www.lekmer.fi

Saa nähdä miten mieluinen tämä on, kuvittelisin että hyvinkin mieluinen. Tätä ei tyttö ole itse osannut toivoa (hänellä ei itse asiassa olltu joulupukin kirjeeseen muuta toivetta kuin Ken ja Barbien hevonen) mutta luulenpa että tulee kovaan käyttöön. Käyttökokemuksia luvassa sitten myöhemmin.

Joululahjahankinnat alkaa olemaan jo suht hyvällä mallilla, muutamia juttuja vielä puuttuu. Olen nyt viikon sisällä saanut hankittua monta lahjaa, osan netistä tilaamalla kuten tämän tabletinkin. On se vaan niin paljon helpompaa kuin kaupoissa kiertely etenkin näin joulukuussa.

Tänään illalla suuntaamme Robinin konserttiin, IIH! Liput sinne ostin taas tytölle synttärilahjaksi. Pitääkin muistaa ottaa mukaan varoiksi kuulosuojaimet ja itselle korvatulpat.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Me&i ale

Miikkarilla on nyt mukavat aleprossat, tänään varmaan menee suosikeissa koot vähiin. Meinasin tilata tytölle tuon mukavaksi todetun collegetakin joka meillä on vaalenapunaisena ja alkaa olemaan pieni. Mietiskelin vaan että ottaakko jo 134/140, tyttö on nyt vajaa 120 cm pitkä. Voi olla että otan vielä 122/128 (siis jos sitä vielä on jäljellä). Tämä on ollut kyllä niin käytännöllinen että mielellään otan uuden vastaavan. Harmi että väri ei taida olla nyt ihan niin meiluinen :)

sweatjacket

Sukulaispojille mietin pukinkonttiin paitaa, siellä on pari-kolmekin jossa on autoja, ja autot on heille kova sana.

oldsmobile

traffic jam

stop the car

Tässä vaihtoehtoja pojille, voi olla että en uskalla keltaista tilata se kun jakaa varmaan mielipiteitä. Punainen on varmempi mutta melko rohkea sekin. Onko tummansininen sitten taas tylsä?

Kaikki kuvat www.meandi.fi

tiistai 25. marraskuuta 2014

Meidän olohuonetta

Meillä on siis Kannustalon Aurora, messutalosta hieman muokattu versio. Tässä muutamia kuvia meidän tämänhetkisestä olohuoneesta, joka harvemmin on näin siisti, mutta silloin kun on niin pitää ottaa muutama räpsy. Olen laiska kaivamaan järkkäriä esille joten kuvat on, niinkuin yleensä muutkin kuvani, otettu ihan puhelimella, joka edelleen on Lumia 925.



 Takka on Kermansaven mallistosta. Takana näkyy keittiötä, takka sijaitsee siis melko keskeisellä paikalla ruokailutilan, olohuoneen ja keittiön välissä. Emme halunneet leivinuunia koska ajattelimme sen jäävän suhteellisen vähälle käytölle.


Keittiön pöytä ja tuolit on ostettu jo noin kymmenen vuotta sitten Kodinonnesta, jota ei taida enää olla olemassakaan. Ne ovat aika jykevät ja isot, tosin tuoleja on vain kuusi, välillä kaipaisi enempikin tilaa istujille. Päähän saa kuitenkin katettua vielä tarvittaessa paikat. Yhdellä seinustalla on vanha kirjoituspöytä joka sopii hyvin yhteen olohuoneen sohvapöydän kanssa. Kirjoituspöydällä on omasta kotoani tuotu vanha ikkunanpoka joka on ollut jos minkälaisessa roolissa kuistilla tai sisällä, ja nyt ihan simppelisti kranssilla koristettuna tuossa. Sohvapöytä onkin oman pappani peruja, sitä mietin pitkään että miten sopisi meille ja mielestäni sopii hyvin. Äidiltä sain taas alakuvassa takana näkyvän kapioarkun, jota sitäkin mietin todella pitkään, mutta nyt se on kuin tehty tänne.


Sohvat ja nojatuolit ovat kaikki Ikean Ektorp- sarjaa. Ja valkoisena, vaikka monet epäilee valkoiden sohvan käytännöllisyyttä lapsiperheessä, on se meillä toiminut hyvin. Näissä on se hyvä puoli että kaikki päälliset ovat irrotettavia ja pestäviä. Ja pesty niitä toki on, mutta kuitenkin vaan pari-kolme kertaa vuodessa. Verhot ovat tuollaiset ruskeat, harmaaseen vivahtavat, mutta olen haaveillut vaihtavani ne valkoisiin pitkiin sivuverhoihin tai laskosverhoihin.


maanantai 24. marraskuuta 2014

5-vuotiaalle Monster high- kakku

Viikko sitten vietettiin neidin 5-vuotis synttäreitä ja toiveet kakusta olivat melko laidasta laitaan. Päädyin kuitenkin Barbie-kakkuja tyylittelevään Monster High- Draculaura kakkuun johon otin mallia esimerkiksi täältä. Kakkupohja on ihan perus levykakkupohja Kinuskikissan sivuilta. Väliin laitoin samaiselta sivulta vanilja-mansikkatäytteen joka on varma valinta kakkuun kuin kakkuun. Etenkin ellei pidä turhan makeasta. Kakku on kasattu kulhoon (johon siihenkin löytyy Kinuskikissalta hyvät ohjeet) ja kumottu kakkualuselle, ja sen jälkeen koristeltu sokerimassalla joka taas on ostettu Inspiraatio- nimisestä liikkeestä Raision Myllystä. Suosittelen, hyvä valikoima sokerimassaa eri väreissä. Ja tietysti muitakin välineitä leivontaan, myös nuken mekon helma on koristettu Inspiraatiosta ostetulla silikonipitsi "muotilla" se taitaa olla tarkoitettu hiukan erilaiseen leivontaan mutta sillä sai painettua hienosti kuvion myös sokerimassaan.




Lahjaksi neiti sai esimerkiksi liput Robinin konserttiin, tuon Draculaura-nuken tietysti, mikrofonin johon on innokkaasti lauleltu, kaikenlaista Hello Kitty- aiheista piirustustarviketta yms. sekä ensimmäisen Nominations-korunsa. Hän myös toivoi ja saikin Muumi- hiussuihkeen, sitä on toivottu jo pidemmän aikaa :)