sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Muutosten tuulia...

Neiti hakee unta tänä iltana ensimmäistä kertaa omassa huoneessaan. Siitä on puhuttu jo pitkään ja sitä on koitettukin jo kerran aiemmin heti kun saimme uuden isojen tyttöjen sängyn mutta silloin ei onnistunut. Sänky oli kuulemma huono. No nyt on vanha sänky meidän huoneessa ilman lakanoita ja peittoa, saa nähdä kuullaanko yöllä pienten tassujen hipsutusta meidän sänkyyn. Ja saa nähdä yhtälailla miten jaksan reagoida, alanko viemään takaisin vai annanko tulla viereen. Jokatapauksessa näyttää siltä että meidän yöllinen yhteiselomme olisi päätöksessään ja aikuiset saavat makuuhuoneen herruuden takaisin. Olen nimittäin muutamien muiden juttujen lisäksi kaivannut sitä että iltaisin saisi lukea sängyssä, nyt kun ei ole voinut valoa laittaa on se jäänyt kokonaan pois. Myönnettävä silti on että hienoinen haikeuskin puskee pintaan, onhan tämä yksi itsenäistymisen askel taas poispäin äidin sylistä. Monilla ei tietysti tällaista askelta tulekaan jos on vauvasta asti nukkunut omassa huoneessaan mutta meillä nyt mentiin hänen kanssaan tällä tavalla. Ja saapa nähdä millainen ensi yöstä tulee, pitääkö vielä palata vanhaan vai sujuuko tämä muutos niinkuin monet muutkin ennen tätä, äidille ja iskälle taitaa olla vaikeinta. Toivon että kaikki huomenaamulla herättäisiin omista sängyistämme levänneinä ja virkistyneinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti