tiistai 17. tammikuuta 2012

Hankinnat itselle jatkuu

Uusimpiin hankintoihini itselleni kuuluu fleecevuorattu autopipo. Tässä kävi itseasiassa niin että epähuomiossa tilasin koon L ja aloin vasta sitten miettiä myöhemmin että on neidille varmaan iso, ja olihan se suorastaan jätti:) Mutta toisen epäonni oli tällä kertaa toisen onni, ja saihan neiti sen Pupupipon sentään. Omat vaatteeni ovat ulkoilun osalta melkein 100 prosenttisesti mustaa, joten hauska tuoda omaankin pukeutumiseen jotain väriä ja iloa näin kevättä kohden mennessä. 


Tämä pipo on hankittu Retrokkaalta, Facebookin kautta. Tässä linkki blogipuotiin: http://retrokaspuoti.blogspot.com/ 



Neidillähän on tuo sama kuosi mutta ihan trikoopipona, luulen vaan että tulee olemaan pieni nyt ensi keväänä. Oli ihan lempparipipo viime keväällä.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Pupupipo Pikkujekulta

Meille saapui vielä Pikkujekulta ihanainen Pupupipo tähän talveen. Pupu on todella kauniisti applikoitu, ja lakki on todella laadukkaan oloinen muutenkin. Ja mikä parasta, siitä tuli heti tytön lemppari, sitä piti sisälläkin hetki pitää päässään, ennen kuin taisi tulla kuuma:) Tuosta kuvasta ei nyt näy mutta lakissa on ruskea vuori ja ruskeat nauhat.




Sopii myös meidän violetti/pinkkiin settiin eli Minymon haalari, Popin hanskat, ja Vikingin talvigoret. Ticketin ruskeaa haalaria ajattelin tämän tilatessani, mutta menee hienosti tähänkin. Kaulassa vielä Retrokkaalta viime vuonna tilattu veluurinen kaulahuivi, on ollut muuten aikast kätevä, kolmionmallinen jossa nepparikiinnitys.  



Viikonlopun talvisia rientoja, niin kylmä kyllä oli että ei kauaa viitsinyt ulkona olla. Täälläpäin kuitenkin pakkanen paukkui ihan kunnolla. Tai sitten ei vaan ole tottunut vielä noihin yli kymmenen asteen pakkasiin!


Muoks: vielä linkki Pikkujekulle: http://www.pikkujekku.fi/

torstai 12. tammikuuta 2012

Käytiin eilen pikaisesti Myllyssä ostoksilla ja Lindexillä piti nopsaan käväistä josko jotain hyviä aleja, no aika huonosti niitä oli enää/vielä? mutta Muumithan ne taas osui sieltä silmiini, ja kyllä myös neidin silmiin:) Nämä on melkoisen kivoja päiväkotivaatteita, ja painatukset on ainakin aiemmissa pysyneet tosi hyvinä. Housuja ei ollut jäljellä enää koossa 98, joka paita on, vaan otin koon 104 ja on ne pikkusen pitkät, tänään heti piti saada nämä päälle.


Lindex Shop Online - Tunika

Lindex Shop Online - Leggingsit
Kuvat Lindex Shop Online

Oli muuten Myllyn Prismassa vielä kolme paria valkoisia Tepsuja jäljellä koossa 20 ja 21 muistaakseni, että jos pieniä Tepsuttelijoita niin hakekaa pois, hintaa jäi joku hiukan yli 25 euroa. 

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Sisätossupohdintaa

Meillä alkaa sisätossut päiväkodissa jäämään auttamattomasti pieneksi ja menin sitten Robeezin sivuille, todetakseni että he eivät toimita Suomeen! Mielestäni olisin siellä ennnen käynyt ja silloin en sitä huomannut. Josnkun verran säästäisi jos saisi tuolta suoraan tilattua. Haluaisin kokeilla noita nyt kun meillä on tällä hetkellä Starchildin tossut, ihanat nekin on mutta nuo koot menee nyt niin että kun neidillä on 15,5 cm pitkä jalka tällä hetkellä niin meidän pitäisi tilata varmaankin koossa 3-4 vuotta jossa pituus on sitten jo 17 senttiä. Ne pienmmät voi olla turhan naftit ja noihin taas luultavasti hukkuu. Robeezilla taas 2-3 vuotiaiden koko on 168 milliä pitkä. Okei, ero on ainoastaan 2 milliä:) mutta ainakin viimeksi nuo Starchildit oli aika reilut. ja noissa Robeezeissä olisi tuo takakuminauha joka pitäisi tossut hyvin paikallaan. Tosin onko kellään kokemuksia että onko se kovin tiukka?


Näitä mietin Tohvelisankarilta (tällä hetkellä meillä on prinsessakissat):



Nämä olisin tilannut Spartoosta jos olisi kokoja:



Nämä olisin varmaan tilannut Robeezilta:


Aikani pähkittyäni saattaa olla että päädyn kumminkin noihin Starchildeihin Tohvelisankarilta:) 

Kaikki kuvat lainattu netistä (Tohvelisankari.fi, Spartoo.fi ja Robeez.co.uk)

Muoks: Robeezilta vastattiin että eivät valitettavasti enää toimita Suomeen, alkaen viime lokakuusta!

tiistai 10. tammikuuta 2012

Vuodenvaihteen aletukset

Hiukan piti itsekin ale-ostostella, mutta nyt mentiin enempi linjalla äidille kans. Eli monet ostokset olikin ihan minulle, itselleni. Pitkään vaivannut takkipulani helppottui Didriksonin vettä ja tuultapitävällä kuoritakilla joka löytyi Intersportista. Tervetuloa takaisin kura ja loska (oikeasti en niitä kyllä kaipaa:) Menee tuo kunnollisella kerrospukeutumisella myös pakkaskeleillä, etenkin kävelylenkeillä. Sellainen topattu parka jäi vielä jonkun vuoden hankintalistalle, tällä hetkellä ei taida kukkaro kestää.




Myös pakottava talvisaapaspähkäilyni päättyi Crocsin talvisaappaisiin, taannoinhan mietin itsellenikin Kuomia, mutta niitä kaupassa sovitettuani totesin että ovat turhan raskaat ja jäykät omaan jalkaani. Toisin kuin nämä Crocsit jotka ovat unelmankevyet ja todellakin lämpimät. Aloin vaan miettiä että onkohan ne lapsellakin yhtä jäykät ja raskaat nuo Kuomat, mutta tuskin, ei ainakaan siltä vaikuta. Nuo ruskeat valitsin siksi että niissä tuo sivukin on ruskea, kun taas mustissa se olisi ollut valkoinen eli hiukan herkkä kurakeleillä. Noiden kanssa saa olla vaan aika tarkkana, itselläni on aika korkea jalkapöytä ja on siinä ja siinä että onko nuo liian matalat...



Liikuntaa varten ostin muutamia vaatteita, yhdet polven alle ulottuvat housut ja parit topit sekä Röhnischiltä yhden kivan vetskari "hupparin" tai mikähän se lienee kun ei huppua kuitenkaan ole. Ne tulee tarpeeseen, koska jostain syystä monet vanhat ovat kutistuneet kaapissa :) Joskus tullut myös ostettua sellaisia joissa napa vilahtelee jumpassa, eli siis liian lyhyitä...ne saa kaikki nyt mennä joko seuraavalle jumppaajalle tai UFF:ille. 

Neiti sai Popilta kevääseen tummanharmaat housut, tarkoitus olisi yhdistää ne Popin pinkkiin Windfleeceen. Toivottavasti eivät vaan ole valtavat nuo housut kun oli enää jäljellä kokoa 104. Meillä on nyt ollut Popilta tumma luumunvärinen välikausihaalari koossa 92 ja se alkaa jäämään auttamatta pieneksi. Välikausihaalaria siis myös kaivataan ensi kevääseen. 

Siinä ne varmaan suurimmat aleilut, jotain pientä muutakin tarttui mutta tuossa ne tärkeimmät taisi olla.   

Oopsy Daisy-arvonta

Tyylisuuntauksia-blogi arpoo Oopsy Daisyn tyllihameen, Pikku Helenestä. Klikatkaa itsenne mukaan sivupalkista! Nuo ovat kyllä melkoisen ihania...



tiistai 3. tammikuuta 2012

Ja niin joulu joutui...

Joulu joutui tosiaan ja menikin nopsaan! Miten se onkin että näin vanhempana se joulu tulee ja menee yhdessä vilauksessa? Pidin odotetun lomanpoikasen, 10 päivää noin suurinpiirtein, ja se tuli erittäin tarpeeseen. Nyt pitäisi vaan löytää jostain se rutiini taas tähän arkeen. Mutta muistellaan ensin sitä kultaista joulua!


Toiveet toteutui ja ylittyi! Neiti sai paketteja niin monta ettei äiti jaksanut edes laskea. Ihania uusia leluja joilla nyt onkin ahkerasti leikitty. Piirtolevy saatiin, astioita keittiöleikkeihin, vauvatarvikkeita (sänky jäi vielä toivelistalle) Ihana prinsessa"piano" eli sellainen kosketinsoitin (on muuten mieluisa) soitinpakkaus jossa muunmuassa triangeli ja rytmikapulat, Little People talo ja hevoskuljetuskärry, Plaston traktori ja peräkärry, Nalle Puh- legoja, kaksi palapelikirjaa, keppihevonen....ja tietysti niitä pikkareita! Oli niitä paketteja jonkunverran...mutta se nyt on sellaista, lapsen joulu, lahjarikasta.




   Joulupukkia odoteltiin, vielä kuitenkin melko hillitysti. Ehkä ensi jouluna jo odotus on kuumeisempaa. Pyörsin pyhät puheeni ja ostin Lindexiltä ihanan perinteisen punaisen samettimekon aattoon, mutta neiti äkkäsi tämän ruutumekon hyllyltään ja sitten ei äidin valkkaama mekko enää käynytkään:) Mutta ei se mitään, onneksi neidin valinta oli oikein jouluinen sekin. 



Samettimekko näkyy yllä, valitettavasti siitä ei tullut mitään kunnon kuvaa näppästyä, niinkuin ei näemmä siitä lahjavuorestakaan minkä neiti sai. Ja kyllä, käytän tuota vihreää hoitolaukkua laitokselta aina silloin tällöin:)




Tässä vielä yhtenä joulukorttina käyttämäni kuva, johon sain mielestäni napattua jotain joulun lämpöä ja valoa sekä iloa ja odotusta. Kaiken kaikkiaan meillä oli lämminhenkinen ja mukava joulu, Tapaninpäivänä sitten aamuyöllä lähti sähköt ja ne oli poissa 39 tuntia, ei niin kauaa mutta ihan riittävästi. Monilla ne on vieläkin poissa, olleet yli viikon.